SOK MEDIA

Vaikuta. Tai älä vaivaudu.

Töissä osuuskaupassa kehittämässä asiakastietojen hallintaa

Startupeista S-ryhmään S-ryhmä on ollut minulle aina jollain lailla tuttu. Suvussani on ihmisiä, jotka ovat olleet töissä Osuuskaupoissa, ja toki Sokos ja S-market ovat tuttuja kauppoja. Ajatus S-ryhmästä on tuntunut turvalliselta, mutta samalla myös itsestään selvältä, yllätyksettömältä ja ehkä myös hieman vanhanaikaiselta. Se on ollut käytännössä samalla viivalla kuin Kela ja Alko, kuin kansallinen peruspalvelu. Olen ollut 2000-luvun alusta töissä Aalto Yliopistossa ja erilaisissa startupeissa. Olen saanut olla mukana teknologiakeskeisissä projekteissa hyvin erilaisissa, pääasiassa kansainvälisissä ympäristöissä.